sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Vaaliteemat 2


Perussuomalaisten Suomen taloutta tervehdyttävä leikkauslista eroaa muiden puolueiden vastaavista. Perussuomalaiset eivät leikkaa ensimmäisenä maamme sisäisistä palveluista ja palkoista, vaan ovat valmiita leikkaamaan euron tukipaketeista, EU:n nettojäsenmaksusta, kehitysyhteistyövaroista ja maahanmuutosta. Mielestäni eduskuntamme ja hallituksen ensisijainen tehtävä on puolustaa Suomen kansaa. Sitten kun omat asiat ovat kunnossa, voidaan harjoittaa nykyisen laajuisia maailmanparannushankkeita.

Nyt kun useimpien kuntien ja valtion talous on alijäämäinen, pitää taloudenpidossa noudattaa erityistä tarkkuutta. Tuhlailu on lopetettava. Siksi maastamme ulospäin suuntautuvaa julkista maksuliikennettä pitää pienentää.

Euron tukipaketeissa on kiinni monta miljardia ja EVM sopimuksen perusteella siihen voidaan Suomelta vielä pyytää yli 11 mrd euroa. Tämä pyyntö velkaannuttaisi maatamme yhä lisää. Ei ole mitään järkeä olla mukana EVM:ssä, koska se edistää velkaantumistamme.

Kreikka olisi pitänyt jättää rahoittamatta eurovaltioiden yhteisellä sopimuksella. Sen sijaan Saksa ja Ranska olisivat voineet tahoillaan miettiä ratkaisua omien liikepankkiensa pelastamiseksi Kreikan epävarmojen saatavien osalta. Nyt pankit on pelastettu ja veronmaksajat odottavat rahojaan takaisin.

Toiveissani on, että seuraavalla hallituskaudella:
- Suomi irtautuu EVM:stä tai ainakin kieltäytyy rahoittamasta epävarmojen maksajien velkoja.
- EU nettojäsenmaksuun asetetaan noin 300 miljoonan euron katto.
- kehitysyhteistyövaroista leikataan vähintää 500 milj. euroa ja avun vaikuttavuudet otetaan tarkasteluun.
- maahanmuuttoa rajoitetaan ja sen kustannuksia alennetaan.

Verovarojen tuhlailu on lopetettava. Äänestäkää eduskuntavaaleissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvoisa lukija. Mielipiteesi ja ajatuksesi ovat arvokkaita. Sanan vapaus, mielipiteen vapaus, elinkeinon vapaus.